Produced by Tapio Riikonen
Kirj.
Honoré de Balzac
Suomennos ["La femme de trente ans"].
K. Kaatra, Tampere, 1907-10.
Pyynikin Kirjapaino, A. A. Salakari.
Oli eräs sunnuntai huhtikuun alussa v. 1813. Aamu lupasi yhden niistäkauniista päivistä, jolloin pariisilaiset ensi kerran vuodessa näkevätkatunsa puhtaina ja taivaansa pilvistä vapaana. Vähää ennen kellokahtatoista kiitivät komeat ajovaunut kahden tulisen hevosen vetäminäRivolin kadulle Castiglianen kadulta ja pysähtyivät toisten ajoneuvojentaakse, jotka pitkässä jonossa seisoivat äsken avatun kalleriportinedessä keskellä Feuillantin pengermää. Näiden keveiden ajoneuvojenajajana oli muuan sairaalloisen ja huolestuneen näköinen mies; harmaatukka peitti niukasti hänen kellertävän päälakensa ja teki hänetvanhemman näköiseksi kuin hän todella oli. Hän heitti ohjaksetpalvelijalle, joka ratsasti vaunun perässä, astui alas ja ottikäsivarsillensa nuoren, sievän tytön, jonka kauneus veti kaikkienpengermällä kävelijöiden huomion puoleensa. Pikku neiti antoi aivantyynesti ottaa itseänsä vyötäisiltä seisoessaan vaunun laidalla, panikätensä seuraajansa kaulaan ja tämä nosti hänet alas jalkakäytävällerypistämättä hänen viheriäisen ripsihameensa koristeita. Rakastaja eiolisi voinut olla huomaavaisempi. Hän oli varmaankin tytön isä.Kiittämättä häntä tarttui tyttö tuttavallisesti hänen käsipuoleensavetäen hänet kiirehtien mukanansa puistoon. Vanha isä näki kuinkaihastunein katsein pari nuorta miestä katselivat hänen tytärtään jasurullinen ilme, joka tavallisesti kuvastui hänen kasvoillaan, hävisihetkeksi. Vaikka hän jo kauvan sitten oli saavuttanut sen iän, jolloinmiesten tulisi luopua turhamaisuuden tuottamista petollisistanautinnoista, hymyili hän.
"Ihmiset luulevat, että sinä olet vaimoni", kuiskasi hän nuorelletytölle. Hän oikaisihe suoraksi ja käveli niin hitaasti, että sesaattoi tytön epätoivoon.
Näytti siltä kuin olisi hän keikaillut tyttärensä tähden. Hän näyttinauttivan enemmän kuin tyttö niistä uteliaista katseista, joitaohikulkevat heittivät hänen pieniin, ruskeitten lastinkikenkienpeittämiin jalkoihinsa, hänen miellyttävään vartaloonsa tuossaviheriäisessä hameessa valkeasta harvasta kankaasta tehtyine hihoineenja kauluksineen ja hänen sievään kaulaansa, jota pieni koruommeltukaulus ei täydellisesti peittänyt. Hänen kävellessään kohosi hametoisinaan, niin että kenkien yläpuolella saattoi nähdä hänen hienot,hyvin muodostuneet säärensä rei'ikkäissä silkkisukissa. Useampi kuinyksi kävelijöistä kääntyikin, kulettuaan tämän parin ohi, ympäriihaillakseen tahi saadakseen vielä kerran nähdä nämä nuoret kasvot,joiden ympärillä ruskeat kutrit leikkivät ja joiden valkea, heleä hipiätuli vielä kauniimmaksi hänen komean viittansa ruusunvärisen vuorinheijastuksesta, ja hänen vilkkaudestaan ja kärsimättömyydestään. Lempeäveitikkamaisuus loisti hänen kauniista mustista mantelimuotoisistasilmistään kaarevine kulmakarvoineen ja pitkine silmäripsineen.Eloisuus ja nuoruus rikkauksineen kuvastui näissä pienissä kasvoissaomavaltaisine ilmeineen ja tässä vartalossa, joka oli niin solakkahuolimatta siitä, että siihen aikaan vyö oli sidottu korkealle rinnanalle. Välinpitämättömänä kaikesta häntä ympäröivästä ihailusta katselinuori tyttö levottomin silmäyksin Tuillerin linnaa, joka näytti olevanhänen kiireisen kulkunsa päämaali. Kello oli neljännestä vaillakaksitoista. Huolimatta näin varhaisesta ajasta näkyi useitavallasnaisia, kaikki komeissa puvuissa, palaavan takaisin linnastaharmistuneesti kääntäen päätään, juurikuin